Suunnittelija
Asko Lax, Pudasjärvi
”Olen Asko Lax. Asun vaimoni kanssa Pudasjärven Taipaleenharjussa. Olen kasvanut tuolla kylän pinnassa. Minun isäni ja äitini perustivat aikoinaan paikallislehti Iijokiseudun. Se määritteli aika pitkälle lapsuutta ja nuoruutta: luonteenomaisin äänimaisema oli kirjoituskoneen taukoamaton rätinä meidän lastulevyseinäisen omakotitalomme perimmäisestä huoneesta. 11–14-vuotiaana kehitin kaikki lehden valokuvat meidän saunaamme tehdyssä väliaikaisessa pimiössä. Sitten siirryin kesätoimittajaksi ja kiersin ympäri pitäjää. Yrittämisen mallin lisäksi merkittävin asia, jonka Iijokiseutu minulle antoi, oli se, että siinä työssä oppi ideoimaan, kun kaksi kertaa viikossa piti keksiä aihe pilapiirrokseen, sarjakuvaan ja pakinaan. Syntyi ideointimoottori, johon on voinut luottaa ihan näihin päiviin saakka.
Lähdin opiskelemaan arkkitehtuuria Ouluun 80-luvun alussa. Sitten kiinnostuin muustakin suunnittelusta kuin arkkitehtuurista ja päätin hakeutua kansainväliseen koulutukseen. Olen ensimmäinen ja edelleen yksi harvoista suomalaisista, jotka ovat valmistuneet Kaliforniassa, Pasadenassa paikkaansa pitävästä Art Center College of Designista. Kiinnostus huonekalujen suunnittelemiseen heräsi varmaankin lapsuudessa tai nuoruudessa. Arkkitehdiksi olen haaveillut pääseväni 9-vuotiaasta, kun isä osti kirjan, jossa oli maailman arkkitehtuurikohteita. Ne tekivät suuren vaikutuksen. Myöskään Alvar Aallon merkitystä en voi kyllin korostaa. Minua kiinnosti selvittää, onko mahdollista keksiä jotakin yhtä merkittävää, kuin hän.”
Hirttä ja sattumankauppaa
”Vaimoni suku on asunut tässä talossa ja pitänyt tätä tilaa vuodesta 1771. Talon vanhimmat osat ovat niiltä vuosilta. Ensimmäinen kerta, kun minä tulin tähän taloon, oli vuonna 1979. Vaimoni kanssa kirjoitimme yhtä aikaa ylioppilaaksi Pudasjärven lukiosta. Siinä ylioppilaskevään tunnelmissa tutustuimme ja rakastuimme, ja edelleen yhdessä olemme. Kun tulin tähän taloon ensimmäisen kerran, tuo iso pirtti oli täynnä ihmisiä lakkiaisjuhlissa. Minä olin se kiinnostava talon tyttären poikaystävä, joka ensimmäisen kerran uskalsi näyttää naamaansa. Muistan, kun avasin oven ja sen takaa kuului iloinen puheensorina ja seurustelu, mutta sillä hetkellä, kun astuin pirtin ovesta sisälle, kaikki ääni ja liike pysähtyi hetkeksi. Pari vuotta sitten muutimme tänne. Minulle on ollut henkilökohtaisesti mielenkiintoinen työ, kun olemme tässä sekä asuneet että remontoineet. Kun itse olen aika lailla päätoimisesti parikymmentä vuotta suunnitellut moderneja hirsitaloja, niin on ollut uskomattoman hienoa huomata, kuinka taitavasti perinnerakentaminen on aikanaan hoidettu.”
”Olin 2000-luvun alussa kunnostamassa kesämökkiä ja menin käymään paikallisen Kontiotuotteen sahalla peräkärryn kanssa puutavaraa hakemassa. Silloinen vientijohtaja pyysi voisinko antaa mielipiteeni jonkun mainostoimiston suunnittelemasta Moskovan messuosastosta. Vilkaisin papereita ja totesin, että jonkun täytyisi oikeasti suunnitella se osasto. Sillä paperilla ja todellisuudella ei ollut paljon tekemistä keskenään. Sain viikon aikaa suunnitteluun, sitten se osasto tehtiin ja palkittiin parhaana isojen messujen osastona. Sen jälkeen Kontio pyysi minua suunnittelemaan näyttelytalon Moskovaan. Tämä hirsitouhu lähti oikeastaan tuosta ihan sattumanvaraisesta Kontion näyttelytalosta ja johti muun muassa siihen, että päädyin siirtämään jokea Kazakstaniin.”
Kazakstanista kotipitäjään
”Suunnittelin Kazakstanin presidentille vaatimattoman residenssin, piharakennuksen, jossa oli noin 1000 neliötä. Sinne piti tehdä lasikäytävä ja hirsisauna, joka kuvastaa presidentin vaatimatonta asennetta, sillä se saunakaan ei ollut kuin noin 250-neliöinen, eli sikäläisittäin hyvin pieni ja vaatimaton. Se oli ihan joen rannalla ja pyysin tarkat karttatiedot, jotta pystyn suunnittelemaan rakennuksen. Eihän niitä koskaan kuulunut. Yritin ilmakuvista tihrustaa ja paikantaa sitä rakennusta tontille. Muutaman kuukauden päästä urakoitsija onnettomana soittaa, että arkkitehti on nyt piirtänyt saunan nurkan keskelle jokea.”
Pistin porukan varpaat viivalle riviin ja huusin ihan kunnolla, että olen todella pettynyt heihin.
Sinnehän piti mennä paikalle. Totesin, että siellähän se on keskellä jokea. En oikeastaan muuta keksinyt siinä tilanteessa, kuin vanhan Suomen armeijan tyylin: pistin porukan varpaat viivalle riviin ja huusin ihan kunnolla, että olen todella pettynyt heihin. ”Neuvostoliiton aikana te suunnittelitte kääntävänne kaikki Siperian joet virtaamaan etelään. Jos ette yhtä hemmetin puroa saa siirtymään, niin onhan tuo kumma!” Sanoin vielä, että tehkää kaiken varalta uimapoukama presidentille, että hän on sitten tyytyväinen. Näin tehtiin ja kaikki olivat onnellisia.
”Tällä hetkellä olen hyvin onnellinen siitä, että olen päässyt tekemään omaan kotipitäjään töitä pitkästä aikaa. Saa nähdä jääkö Hotelli Iso-Syöte viimeiseksi työkseni arkkitehtuurin saralla. Toivottavasti ei. On mukava tehdä töitä niin, että tontille on matkaa tunti. Matkalla voi istua autossa ja katsella kauniita maisemia. En voi kuvitella parempaa luovan työn ympäristöä, kuin se, että omalla pihalla voi pistää sukset jalkaan ja pukata hiihtämään tuonne erämaahan. Oma pyrkimys on oman perheeni voimin katsoa, mitä on mahdollista saada aikaan Pudasjärveltä käsin. Tavoitteena on, että omia tuotteitamme on myynnissä vuoden tai kahden sisällä. ”