Jonku

Me ollaan sentään jonkulaisia!

Vuoden 2018 kylä Pohjois-Pohjanmaalla!

Jonku on vajaan kolmensadan asukkaan kylä Pohjois-Pohjanmaalla, Pudasjärvellä. Asutus levittäytyy laajalle alueelle Pudasjärven suurimman järven, Jongun ympäristöön. Vakituisen asutuksen lisäksi alueella käyskentelee runsaasti vapaa-ajanasukkaita. Löydät Jongulta monenmoista nähtävää, tehtävää ja koettavaa, tulitpa sitten vain vierailulle tai vakiasukkaaksi.

Jongun kylällä toimii Jongun alueen kyläyhdistys ry, joka on perustettu 4.10.2004. Toiminta-alueemme on laaja, sillä se kattaa koko Jongun kylän; Jongun kyläkulman lisäksi Paukkerinharjun, Pelttarin, Jaalangan, Ruottisenharjun ja Länsirannan alueet.

Sisällysluettelo

Jongun alueen vapaa-ajan ja virkistyksen kohteet

Jongulla on niin järvi- kuin jokivesialueita että metsiä ja laajoja soita sekä vaaramaisemia eli monipuolista luontoa siellä liikkumisesta nauttiville.

Kalaisan Korpijoen varrelle on rakennettu kaksi levähdyspaikkaa retkeilijöille, Kitusen koskien molemmille puolille. Yläkitusen partaalla, rauhallisella rantatöyräällä sijaitsee pieni laavu. Hautapahtaalla on puolestaan kookas puolikota, jossa isompikin seurue mahtuu tulistelemaan.

Korpijokea pitkin Jongun järvelle laskeutuessa löytyy vielä kolmas rekikohde, Karvosenrannan laavu. Laavu sijaitsee entisen lossirykyn päällä Länsirannan puolella niin, että Pudasjärven suurimman järven, Jongunjärven selkä näkyy moneen suuntaan. Lisäksi siellä on veneen laskupaikka.

Jongulta löytyy myös paljon muutakin

Kylältä löytyy seuraavat palvelut

  • Kirjastoauto käy joka toinen keskiviikko.
  • Postipalveluauto tuo ja vie postit.
  • Koulukyydit kuljettavat lapset kouluun.

Kylällä on monen alan yrityksiä: mm. siivousalan firma, parturi-kampaamo, tilitoimisto, useampi maatila, monenlaisia urakoitsijoita metsä- ja maanrakennusaloilta…

Aluella toimii Jongun alueen kyläyhdistyksen lisäksi myös muita vireitä yhdistyksiä: useampi metsästysseura, Jongun rauhanyhdistys, Jongun kalaveden osakaskunta, vesiosuuskuntia…

Kylämme ominaispiirteitä ovat väestön alhainen keski-ikä ja varsinkin kesäkautta elävöittävät lukuisat mökkiläiset joiden ansiosta kylän väkiluku kesällä moninkertaistuu.

Lisätietoa kyläyhdistyksestämme

jonku.nettisivu.org
Facebook

Tervetuloa vierailemaan, tutustumaan ja asumaan Jongulle!

Skip to content